Stofixin toteutus valittiin Altan keskustaan nousevaan rakennukseen erittäin pienien U-arvojen ja nopean asennustyön ansiosta. Kyseessä oli samalla Stofixin uuden norjalaisen tytäryhtiö Stofix Norway AS:n ensimmäinen kauppa.

Altaan valmistuva rakennus on yhdistelmä asuin- ja liikehuoneistoja sekä toimitiloja. Rakennuksesta tehdään passiivitalo, jonka lämmitysenergian kulutus on tavanomaista pienempi. Pieni U-arvo tarkoittaa parempaa lämmöneristystä.

– Rakennuksessa on eristetty puurunko, minkä lisäksi siihen haluttiin vielä lisäeristettä. Meidän tuotteellamme puurungon ulkopuolelle saadaankin 150 milliä lisäeristettä, mikä ei olisi onnistunut tavallisella muurauksella, valaisee Stofixin kansainvälisestä liiketoiminnasta vastaava Jarkko Lasanen.

Ensimmäinen täysin puurakenteinen uudiskohde

Stofixin ratkaisu valittiin 1000-neliöisen tiilijulkisivun toteutuksesi pienien U-arvojen lisäksi asennustyön nopeuden ansiosta. Stofix toimittaa Altaan ensiksi kiinnitysjärjestelmän ja myöhemmin toukokuussa verhoilulevyt.

– Tällaisissa ulkomaan projekteissa lähetämme paikalle myös asennuskouluttajan niin kiinnitysjärjestelmän kuin verhoilulevyjen asennuksen aluksi. Varmistamme näin, että kaikki menee tismalleen, kuten on tarkoituskin, kertoo Lasanen.

Alta_reffari

Altan projekti on Stofixille historiallinen, sillä kyseessä on ensimmäinen täysin puurakenteinen kerrostalo-uudiskohde, johon yritys toimittaa tiilijulkisivun.

– Tämä ja Englannissa toteutettava projekti Yuanda UK:n kanssa ovat meille merkittäviä virstanpylväitä, sillä pystymme nyt konkreettisesti osoittamaan Stofixin tuotteiden soveltuvan tämänkaltaisten uudiskohteiden haasteisiin. Kysyntää tällaisille projekteille on muuallakin Euroopassa, Lasanen toteaa.

Uusi paikallinen tytäryhtiö kantaa vastuun

Altan projekti on historiallinen myös siksi, että kyseessä oli Stofixin uuden norjalaisen tytäryhtiö Stofix Norway AS:n ensimmäinen kauppa.

– Kauppatuotteet ja asennuskouluttaja tulevat Suomesta, mutta itse kaupan on tehnyt Norjan yhtiö, sanoo Jarkko Lasanen.

Stofixin liiketoiminnasta Norjassa vastaa jatkossa Stofix Norway AS. Rekisteröidyn norjalaisen tytäryhtiön toiminta on Stofixille tärkeää, sillä paikallisuus on toimitusjohtaja Samuli Tiirolan mukaan isossa roolissa rakennusalalla.

– Paikallisella toimijalla pystymme osoittamaan norjalaisille, että emme ole piipahtamassa markkinoilla hetkellisesti vaan teemme tätä tosissaan ja pitkäjänteisesti.