Stofix uudisti yhden As. Oy Kotkan Postikallion seinistä vuosi takaperin. ”Luonnollisesti, kun remonttia tehtiin, siitä aiheutui meteliä, mistä oli häiriötä asukkaille”, kertoo isännöitsijä Juha Ranta. ”Kaikki on kuitenkin mennyt varsin hienosti. Ongelmia ei ole tullut vastaan eikä muutoksia ole tarvinnut tehdä.”

Taloyhtiön puheenjohtaja Juhani Karjalainen kertoo tyytyväisenä, että julkisivu on kerännyt myönteistä huomiota: ”Aika paljon sitä on käyty katsomassa, ja siisteydestään seinä on saanut kiitosta. Uusi seinäpinta on tasavärinen ja suora – käytetyllä alustalla ja kiinnitysraudoilla on tehty edustavan näköinen seinäpinta.”

Uusi seinä on myös ehtinyt jo kokemaan kovia. ”Huoltokoneella tuli ylimääräinen heilahdus, joka rikkoi seinän. Stofixin miehet kävivät korjaamassa vahingon aiheuttajan laskuun. Värieroa ei edes huomaa, joten senkin puolesta kaikki meni hienosti!” Karjalainen kertoo.

”Lopputulos on erinomaisen hyvä, ja yhteistyö Stofixin kanssa sujui hyvin. Olemme sen verran keskeisellä paikalla Kotkassa, että monet ovat kysyneet, miten meni ja mitä maksoi. Tyytyväisenä olen voinut kertoa myönteisen kantani Stofixin työstä kaikille kyselijöille”, Karjalainen hymyilee.

 

As Oy Postikallio, Kotka