Torniolainen As Oy Viidanhovi päätyi uudistamaan julkisivunsa Stofixin kanssa. Päätökseen vaikuttivat erityisesti ratkaisun keveys ja eristyksen paraneminen.

Muuraamisen sijaan päädyttiin kevyempään ratkaisuun

Vanhan arkkitehtuurin säilyttäminen, paksumpi eristys ja parempi tekninen toimivuus. Nämä kolme asiaa olivat tavoitteena torniolaisen asunto-osakeyhtiö Viidanhovin julkisivuremontissa, joka käynnistyi elokuun alkupuolella.

18 asunnosta koostuva kerrostalo oli jo ylittänyt 40 vuoden iän, ja ulkopinta alkoi olla saneerauksen tarpeessa.

Stofix - As Oy Viidanhovi, Ennen 1
Ennen

– Vanhat tiilet olivat aika lailla rapistuneet, joten ne oli tarkoitus ottaa pois ja vaihtaa uusiin. Ensin oli ajatuksena toteuttaa julkisivu perinteisesti muuraamalla, mutta se olisi paksuntanut seinää jonkin verran, kertoo projektista vastaava Matti Moisanen.

– Sitten kuulimme Stofixista rakennusvalvonnasta. Veli-Matti Palola Stofixilta tuli käymään paikan päällä, ja päädyimme heidän tarjoamaansa ratkaisuun. Seinien eristyskyvyn U-arvon parantaminen oli olennainen syy valita Stonel, Moisanen jatkaa.

Perusteellinen ulkopintojen uudistaminen

Tällä hetkellä purkutyöt As Oy Viidanhovissa alkavat olla

Ennen
Ennen

loppusuoralla, ja eristeitä on jo päästy laittamaan. Stofixin julkisivulla vanha ilme saadaan säilytettyä muuraamiseen verrattuna kevyemmällä ratkaisulla.

– Julkisivu uusitaan vanhaa arkkitehtuuria noudattaen, pienin muutoksin. Samalla vanha, 100 mm paksu eristys tuplataan. Ikkunoiden välit, jotka ovat aikaisemmin olleet peltiprofiilia, tehdään nyt tiiliverhouksella. Näin saadaan yhtenäinen, teknisesti toimivampi ja lämpimämpi lopputulos, perustelee Veli-Matti Palola.

Nelikerroksinen talo kokee julkisivuremontin yhteydessä muitakin korjauksia, joista vastaa toinen urakoitsija. Koko ulkopinta uusiutuu samalla kertaa.

Työnaikainen
Työnaikainen

– Perustusten kuivatus, rännivesiviemäröinti, uudet ulko-ovet, ikkunoiden karmien liittymien tiivistykset sekä sisätiloissa pieniä muutoksia, luettelee Moisanen esimerkkejä tehtävistä toimenpiteistä.

Julkisivuremontin on määrä valmistua marraskuun puoleen väliin mennessä, ja yhteistyö on sujunut hienosti.

– Tähän asti projekti on edennyt aivan aikataulun mukaan. Stofix on pitänyt sen, mitä on sovittu, toteaa Moisanen.

 

Kerromme lisää As Oy Viidanhovin julkisivuremontin etenemisestä syksyn aikana! 

 

Näyttävä tiilijulkisivu entisen ilmeen mukaisesti As Oy Viidanhoviin

 

As Oy Viidanhovi, Tornio