Sisäilmaongelmista kärsineen Kittilän koulun peruskorjauksessa tarkoituksena oli parantaa teknistä toimivuutta ja eristystä säilyttäen rakennuksen alkuperäinen ilme. Stofixin tiiliverhousratkaisulla tavoitteet saavutettiin kustannustehokkaasti.

Sisäilmaongelmista eroon ulkoseinärakenteiden uusimisella

Vuonna 1964 rakennettua Kittilän yläasteen koulurakennusta olivat jo jonkin aikaa vaivanneet sisäilmaongelmat. Kaksikerroksisessa, noin 2000 m2 kokoisessa rakennuksessa oli vaurioituneita ulkoseinä- sekä alapohjarakenteita, ja lämmöneristeistä oli löydetty mikrobikasvustoa.

Koulun peruskorjaus aloitettiin toukokuussa 2014 purkutöillä. Vesikatto remontoitiin muuttaen tasakatto pulpetti- ja harjakatoksi, ja julkisivu saneerattiin käyttäen Stofixin ratkaisua.

– Lähtökohtana oli parantaa rakennuksen teknistä toimivuutta. Kyseessä oli hyvin tyypillinen 60-luvun rakennus, joka oli toteutettu betoni-villa-tiili-rakenteella. Villatila oli erittäin pieni, lämpöeristyskyky huono eikä seinärakenne voinut hyvin. Sisälle tuli kosteuden aiheuttamia hajuja, kertoo kohteen pääsuunnittelija, arkkitehti Pertti Rantakokko.

– Lisäksi koulu haluttiin pitää tiilirakenteisena, ulospäin saman oloisena kuin se oli siihenkin asti ollut. Tilaajan toivomus oli, että rakennusta ei lähdetty malliltaan muuttamaan. Stofixin julkisivutekniikalla saatiin myös lämpötaloudellisesti toimiva ulkoseinärakenne – eristys pystyttiin tuplaamaan, mutta rakennus pysyi saman kokoisena, Rantakokko jatkaa.

Sakari Vierimaa Kittilän kunnan tekniseltä osastolta on samoilla linjoilla Rantakokon kanssa.

– Stofixin julkisivuratkaisulla saatiin lämmöneristevaatimukset täytettyä nykymääräysten mukaisiksi ilman mittavia töitä. Rakennukseen täytyi saada tiilipinta, mutta resursseja muuraukseen ei ollut. Tällä tavalla saatiin näyttävä tiiliverhous.

Toimivaa yhteistyötä ja apua työn toteutukseen

Vierimaan kokemukset yhteistyöstä Stofixin kanssa ovat olleet positiiviset alusta loppuun.Stofix - Kittilän yläaste

– Stofix hoiti kaiken paremmin kuin hyvin. He antoivat teknistä tukea koko ajan, ja heistä jäi erittäin myönteinen kuva. Stonelin oma asentaja kävi kouluttamassa urakoitsijaa, jolle heidän tuotteensa ei vielä ollut tuttu täällä napapiirin tällä puolella. Jotkut tavarantoimittajat vain myyvät, mutta Stofixilla hoidettiin jälkimarkkinointikin loppuun asti. Voin suositella ja kehua, sanoo Vierimaa.

Kohteen urakoinnin hoiti Rakennusliike Helppikangas. Urakoitsija Timo Helppikankaalle Stofixista jäi päällimmäisenä mieleen Stofixin julkisivun asentamisen nopeus ja eristyksen lisäämismahdollisuus ilman rakennuksen mittojen muuttamista.

– Hyvää Stofixin ratkaisussa on se, että saimme entisen tiilirungon tilalle lisää eristettä eikä rakennus ole mitoiltaan muuttunut. Asennus on huomattavasti nopeampaa kuin muilla tavoilla eikä ole talvirakentamisessakaan kylmänarka, vain saumausvaihe vaatii lämpimät olosuhteet.

– Koko projekti vietiin hyvässä hengessä läpi. Aikataulut ovat pitäneet ja tarvikkeet toimitettiin sovitusti useammassa erässä, Helppikangas sanoo.

Myös arkkitehdin näkökulmasta yhteistyö Stofixin kanssa oli helppoa ja toimivaa.

– Stofixin edustaja Veli-Matti Palola oli aktiivisesti mukana toteutustyössä. Kävimme asiat yhdessä läpi toimistolla, ja hän ohjasi työmaata alkuvaiheessa. Toiminta oli koko ajan erittäin hyvää. Stofixilta saatiin riittävä apu sekä suunnitteluvaiheessa että työn aloituksessa – esimerkiksi limitysten teko käytiin läpi ennen kuin työtä aloitettiin. Stonel toimi aivan niin kuin lupasi projektia suunniteltaessa.

Sekä tilaaja että arkkitehti ovat olleet lopputulokseen tyytyväisiä.

– Uusi julkisivu vastasi hyvin täystiilitalon tuntua. Detaljit esimerkiksi päätykappaleiden ja ikkunanpielien osalta olivat juuri sellaiset kuin oli ajateltukin, toteaa Rantakokko.